|
|
|
|
![]()
|
![]()
|
|
Klikkaa tätä niin pääset takaisin Sotkamo-Vuokatti-sivustoon.
Sotkamo on kainuulainen kunta, Kajaanista itään, Oulun läänissä. Kunnan asukaluku on noin 11.000 joista naisia tasan puolet ja ulkomaalaisia 76, vuonna 2004. Palvelut työllistävät noin puolet kunnan työssä käyvistä, tästä matkailulla on merkittävä osuus. Kunnan veroäyri on 18.75. Kunnanvaltuustossa on Keskustapuolueella enemmistö, 20 paikkaa 35:stä. Vasemmistoliitolla on 8 paikkaa, sosilaalidemokraateilla 2 samoin kuin Kokoomuksellakin. SKL:llä on 3 paikkaa. Rkp:llä ei odotetusti ole yhtään paikkaa, niinkuin ei vihreilläkään.
Äskettäin tehdyn Taloustutkimuksen kuntien imagoa koskevassa selvityksessä Sotkamon kunta oli Suomen paras kunta. Varsinkin ajanviettomahdollisuudet je elinkeinoelämän kehittäminen oli tässä kunnassa paljon paremmat kuin monessa muussa kunnassa.
Vuokatti ja koko Vuokatin alue on maailman hienoimpia matkailukeskuksia, jossa matkailija löytää harrastamista vuoden kaikkina vuodenaikoina. Hiihtää voi kesät talvet, kesäisin tätä tarkoitusta varten rakennetussa hiihtoputkessa. Ja ensimmäinen hiihtolatu vihitään käyttöön jo 1.10. (ainakin vuonna 2005, edellistalven varastoitua lunta käyttäen). Snowpolis on uusi innovaatio tällä alueella, ympärivuotiseen liikuntaan erikoistunut osaamiskeskus. Vuokatin Urheiluopisto lienee jokaisen urheilevan suomalaisen tiedossa.
Vuokatin asukasluku lisääntyy huimasti keväällä parhaiden hiihtokelien aikaan. Mutta Vuokatissa kannattaa vierailla ympäri vuoden, ja moni onkin hankkinut itselleen loma-asunnon tai loma-osakkeen Vuokatin nykyaikaisista lomakohteista. Ja loma-asunnon korvikkeeksi käy toki asuntovaunukin. Se voi olla pysäköitynä kuukausia tai pitempäänkin ihan laskettelurinteen läheisyydessä. Saunaankin pääsee, asuntovaunualueen yhteisiin tiloihin.
Naapurinvaaralla kohtaavat etelän vehmas luonto ja pohjolan valoisa yö. Naapurinvaara ja Naapurinvaaran kylä sijaitsevat pari kilometriä Vuokatin keskusta pohjoiseen. Kyläkoulun pihalta läntee kolme kilometriä pitkä kävelyreitti metsän halki vaaran huipulle, jossa on kota, ja josta on suorastaan mahtava näköala Vuokattiin ja Nuasjärveen päin. Naapurinvaarassa on myös kuuluisa huvikeskus, jossa kesäisin voi viettää vapaa-aikaa ja tanssia. I.K. Inha vieraili Naapurinvaarassa noin 100 vuotta sitten ja ihastui seudun kauneuteen.
Vanha hirsirakenteinen koulu on muutettu edulliseksi yöpymispaikaksi - tavalliselle matkustajalle ja ryhmillekin.
|
|
Jos haluat tietää mitää Sotkamossa tänään tapahtuu, niin lue Sotkamolehteä verkossa.
|