Theodor Billroth 1829 - 1894

Christian Albert Theodor Billroth oli wieniläinen kirurgi ja professori, joka on tunnettu uusien maha- suolistoalueen kirurgisten menetelmien kehittäjänä. Hänen kehittämä menetelmä mahalaukun osittaiseen poistoon on vielä käytössä yli 100 vuotta sen keksimisestä.

Theodor Billroth syntyi Itämeren rannalla sijaitsevassa Bergen-nimisessä kalastajakylässä. Hänen isänsä oli pappi. Äitinsä kehoituksesta Billroth lähti opiskelemaan lääketiedettä, vaikka häntä itseään kiinnosti enemmän musiikkia, ja hänen hartain toiveensa oli päästä muusikoksi. Välillä musiikkiharrastus vaikutti haitallisesti opiskeluun, mutta jo 23-vuotiaana hän valmistui lääkäriksi opiskeltuaan Greifswaldissa, Göttingenissä ja Berliinissä. Berliinissä hänen yhtenä opettajana toimi kuuluisa kirurgi Bernhard von Langenbeck. Vuonna 1860 hän sai professorin viran Zürichissä ja vuonna 1867 hän muutti Wieniin, jossa hän sitten asui loppuelämänsä. Hän kuoli sydäntautiin jo 65-vuotiaana. Hänen hautansa on Wienin keskushautausmaalla Beethovenin ja Schubertin hautojen lähellä. Mozartin muistoksi pystytetty muistomerkki löytyy myöskin Billrothin haudan läheltä.

Wienissä Billroth kehitti menetelmiä maksan, pernan ja mahalaukun leikkauksiin. Vuonna 1881 hän teki maailman ensimmäisen onnistuneen mahalaukun osittaisen poiston (osittainen gastrectomia, eli ventrikkeliresektio) naiselle, jolla oli alemman mahaportin alueen syöpäkasvain.

Aikaisemmat mahaleikkaukset

Jules Péan, joka oli kuuluisan ranskalaisen Dupuytrenin oppilas, yritti Pariisissa poistaa osan mahalaukkua potilaalla, jolla oli mahasyöpä, huhtikuun 8:na päivänä 1879. Potilas menehtyi kuitenkin 4 vuorokautta leikkauksen jälkeen. Puolalainen kirurgi Ludwig Rydiger yritti samanlaista leikkausta seuraavana vuonna, marraskuun 16:na päivänä 1880. Leikkauksen jälkeen potilas eli vain 12 tuntia.

Ensimmäinen onnistunut mahalaukun osittainen poisto

Tarkka selvitys leikkauksen kulusta julkaistiin Wiener Medizinische Wochenschrift:issä jo viikko leikkauksen jälkeen (Billroth, T. Open Letter to Dr L. Wittelshöfer. Wien. Med. Wochenschr. 1881;31: 162). Tiedon välitys oli nopeaa jo tähän aikaan! Seuraavassa käännös Billrothin tekemästä selvityksestä:

Alkuperäinen Wiener Medizinische Wochenschrift:issä vuonna 1881 julkaistu rapporti.

Tämä 43 vuotta vanha nainen oli aina ollut kalpea, mutta muuten terve ja hyvässä ravitsemustilassa, kahdeksan lapsen äiti. Nyt hän oli tullut sairaaksi, ilmeisesti aika äkillisesti ja alkanut oksentaa. Kaikki alemman mahaportin syövän oireet kehittyivät nopeasti. Koska nämä oireet ovat kaikille tuttuja, en niitä nyt täällä toista. Kahvisumpin väriset oksennukset esiintyivät vain muutaman kerran, ja naisen korostunut kalpeus ja laihtuminen, samoin kuin hänen heikko, nopea valtimopulssi, olivat kehittyneet viimeisten kuuden viikon aikana. Naisella oli ollut jatkuvia oksennuksia ja pystynyt nauttimaan vain pieniä määriä maitoa. Ainoa ruoka, joka pysyi sisällä, oli piimä. Tämä pelasti hänet nälkäkuolemasta.

Ennen leikausta potilas totutettiin peräruiskeisiin ja mahalaukun huuhteluun käyttäen tavallista menetelmää eli injektio ja mahatyhjennys pumpulla. Ottaen huomioon potilaan suuri heikkous ja leikkauksen odotettu pitkä kesto pyysin yhtä kokenutta assistenttiani, Dr Barbieria, hoitamaan nukutuksen. Lukija varmaan ymmärtää, että oli tarpeellista, että sain itse omistautua leikkaukseen ilman tarvetta huolehtia nukutuksen kulusta. Mahaleikkauksiin varustettu leikkaussali oli - helposti ymmärrettävistä syistä - lämmitetty 24-asteiseksi. Kaikki assistenttini ymmärsivät tehtävämme merkityksen, mitään häiritsevää momenttia ei esiintynyt, eikä minuuttiakaan turhaa keskustelua.

Billrothin kehittämä mahalaukun osittaisen poiston tekniikka (kuva julkaistu vuonna 1891)

Leikkaus kesti 1 1/2 tuntia hidas nukutus mukaanlukien. Ei mitään heikkoutta, ei oksennuksia, ei kipua leikkauksen jälkeen. 24 tunnin aikana leikkauksen jälkeen annettiin vain jäätä suun kautta. Sitten annettiin viiniä sisältävä peräruiske. Seuraavana päivänä potilas sai lusikallisen piimää, alkuun kerran tunnissa, sitten puolen tunnin välein. Potilas, joka oli erittäin järkevä nainen, kokee olevansa aika hyväkuntoinen, makaa epätavallisen rauhallisesti, nukkuu suurimman osan yötä pienen morfiini-injektion avulla. Ei mitään haavakipua; kohtuullinen kuumereaktio. Sidokset saavat olla koskematta. Yritettiin antaa ravinnoksi leipää, mutta potilas ei kokenut tätä hyvänä, ja jatkettiin piimän antoa, tätä potilas joi noin litran päivässä. Peräruiskeet aiheuttavat ilmavaivoja ja koliikkikipua, ja lopetettiin tämän takia. Pieni määrä viiniä peräsuoleen kaksi - kolme kertaa päivässä sopii hyvin potilaalle. Kellertäviä pehmeitä ulostuksia - kuin pikkulapsilla. Valtimo on voimakkaampi ja rauhallisempi kuin ennen leikkausta. Potilaan vointi on jatkunut tällaisena tähän hetkeen asti. Todistaakseni, kuinka hyvin potilas voi, voin lisätä, että olen huolehtinut potilaan siirtämisestä tavalliselle vuodeosastolle, hänen toistuvasta pyynnöstä. Potilas ei nimittäin viihtynyt eristysosastolla, jossa hänen ainoa seuralainen oli nainen - tämäkin ikävystynyt - joka oli läpikäynyt munasarjaleikkauksen samana päivänä.

Poistettua tuumoria esittävä piirros. Neula on viety kasvaimen ahtauttaman alemman mahaportin läpi (kuva julkaistu vuonna 1891).

Minua yllätti myönteisesti, kuinka erinomaisen helppo leikkauksen kulku ja jälkivointi oli. Olin odottanut suurempaa paikallista ja yleistä reaktiota, voin jopa sanoa, että odotin suurempia vaikeuksia mahalaukun toiminnan suhteen leikkauksen jälkeen. Ei voi vieläkään uskoa, että kaikki jatkuu näin mainiona. Potilaan aikaisempi tauti ehkä uusiutuu, mikä olisi tappava komplikaatio, koska siihen ei löydy mitään hoitoa. Haava ja sen ympäristö ovat nyt, kuusi vuorokautta leikkauksen jälkeen, varmaan niin hyvin parantuneet, että vaikka yksi tai kaksi ommelta antavat periksi, potilas tuskin saa mitään vatsakalvon tulehdusta. Paikallinen haavainfektio on mahdollinen, ja toivon että löydämme sen heti jotta se voidaan hoitaa.

Tähänastinen kehitys osoittaa, että tällainen leikkaus on mahdollinen. Seuraava askeleemme - ja jatkossa tekemiemme tutkimusten tavoitteena - on määritellä tällaisen leikkauksen aiheet, ja kehittää tekniikka, jota voidaan käyttää kaikenlaisten tilojen hoitoon. Toivon, että olemme ottaneet ison askeleen eteenpäin niiden potilaiden hoidossa, joita aikaisemmin on katsottu olevan toivottomia. Jos syöpäkasvain uusiutuu, voimme tällä leikkauksella ainakin lievittää potilaan oireita joksikin ajaksi. Olen varma siitä, että annatte anteeksi, jos lausun tässä yhteydessä olevani ylpeä siitä, että oppilaiteni työt ovat tehneet tämän edistyksen mahdolliseksi. "Nunquam retrosum" oli opettajani, Berhard von Langenbeckin, tunnuslause, ja se tulee olemaan myöskin minun ja oppilaiteni tunnuslause.

Potilaan myöhempi kohtalo

Ylläoleva selostus on julkaistu jo viikon kuluttua leikkauksesta. Potilaan nimi on tiedossa, hän oli rouva nimeltä Theresa Heller. Kolme viikkoa leikkauksen jälkeen hän pääsi sairaalasta. Ikävä kyllä jatkossa ei mennyt yhtä hyvin kuin heti leikkauksen jälkeen. Kolme ja puoli kuukautta leikkauksesta Theresa Heller menehtyi syövän aiheuttamiin maksan etäispesäkkeisiin. Tauti oli siis ehtinyt leviä jo ennen leikkausta. Leikkauspreparaatti, eli poistettu kasvain, on vielä olemassa, sitä säilytetään Josephinumissa Wienissä.

Osa A.F Seligmanin vuonna 1889 tekemästä maalauksesta, joka esittää Theodor Billroth suorittamassa hermoleikkausta vanhalle kasvosärystä kärsivälle miehelle. Itävaltalainen opetusministeriö osti taulun vuonna 1904. Kuvassa esiintyvät Billrothin assistentit on kaikki identifioitu.

Leikkauksen merkitys

Näin voi todella sanoa. On harvinaista, että yksi ainoa tapausselostus muuttaa yhden lääketieteellisen alan menetelmät niin perusteellisesti kuin tämä, ja selostettu mahalaukun osittaisen poiston tekniikka on vielä käytössä, yli 100 vuotta myöhemmin.

Theodor Billroth kulttuurihenkilönä

Opiskeluaikana musiikki oli hänen harrastuksensa ylitse muiden. Hän olisi varmaan menestynyt myöskin säveltäjänä. Musiikkiharrastuksesta oli ajoittain haittaa opiskelussa, mutta hänen äiti kehoitti häntä jatkamaan lääketieteen polulla. Zürichissä hän tapasi Johannes Brahmsin ja heistä tuli hyviä ystäviä. Wienissä he usein kävivät konserteissä yhdessä. Brahmsin musiikin "ensi-illat" ovat olleet Billrothin kodissa. Laaja Billrothin ja Brahmsin välinen kirjeenvaihto on vielä tallella.

Jos haluat lisätietoja - tässä muutama hyvä kirja aiheesta: